Takaisin Peronsaarelle

Tuttavani Matti J.   Kalevan  upea Colin Archer - pursi, entinen luotsialus Munter, täytti 100 vuotta. Tästä tietysti voi päätellä sen valmistuneen vuonna 1914.  Ikä on puuveneelle melkoinen, mutta mainiossa kunnossa paatti on.  Oli todella ilo päästä mukaan juhlapurjehdukselle.  Niitä on tosin ollut kesän mittaan jonkinmoinen sarja, mutta aina on sattunut esteitä.

Matkan kääntöpisteenä oli Peronsaari, Tampereen kaupungin ulkoilualue toisella puolella kaupungin edustalla avautuvaa järvenselkää.  Sama saari toimi tukikohtana ja kuvauspaikkana vuonna 1999 olleessa valokuvaustyöpajassa, jota veti Jukka Schesser.  Silloin matkaa tehtiin Matin edellisellä aluksella Murolella.  Jonkinmoinen sattuma lienee, että 7 matkalaisesta 4 oli mukana edelliselläkin kerralla, joten nostalgian siipien havinaa oli ilmassa.  Muistoja siivitti sekin, että paitsi miehistöä olivat eväätkin melko lailla samaa hyväksi havaittua laatua, sauna sama - ja saunojien jututkin vaikuttivat ihan samoilta kuin edellisellä kerralla, vaikka joku tarina oli jatko-osan saanutkin.  Saari sinänsä ei ollut sekään suuremmin vanhentunut edellisestä vierailusta,  ei ainakaan niin paljoa kuin retkeläiset.


(Kuuntelin edellisen viikonlopun Kuusamon matkalla äänikirjana R.L. Stevensonin mainion teoksen Aarresaari.  Kuten aina äänikirjoissa, hyvä lukija tuo aika paljon lisää tatsia tekstiin, ja tämäkin tulkinta on mainio. Jännitys suorastaan kihisi autossa, eikä torkahtamisen pelkoa ollut.  - Aarresaari-teos liittyy tähän blogiin sellaisen aasinsillan kautta, että sen jatko-osa on nimeltään Takaisin Aarresaarelle.   Jatko-osa tosin on ilmestynyt noin 50 vuotta myöhemmin kuin alkuperäinen, ja kirjoittajakin oli eri, ymmärrettävästi.  Vielä sen verran pitää mainita tuosta äänikirjasta, että viimeisimmän käännösversion on tehnyt Jukka Kemppinen, mikä seikka osaltaan parantaa lukijan tai kuulijan elämystä, kieli on maukasta.  Kollega Timon ansiokas bloggaus samalta matkalta kulkee nimellä Paluu Peronsaarelle - siksi siis näin pitkä perustelu... )

Munter taittaa taivalta kaikki seitsemän purjetta vedossa.  Sää oli lauantaina mahdollisimman upea:  passeli tuuli takaviistosta, osin aurinkoista ja lämmintä. Emme yrittämälläkään keksineet mitään mahdollisuuksia parantaa sääoloja edes idean tasolla.   Pääsimme yhdellä halssilla koko matkan Peronsaaren rannoille asti.

Pilviäkin taivaalla toki kulki, mutta eipä niistä haittaa ollut. Taustalla Tampere.

Kippari, tosin varasellainen, katsomassa horisonttiin.  Munterin ohjailu on purjeveneen yleiseen tapaan hiukan vaativaa, koska  näkyvyys on peränurkasta osin edessä olevien rakenteiden haittaama.

Miehistöllä (tai siis naisistolla)  oli matkan aikana melko lailla loko-olot - emme onnistuneet edes roiskuttamaana vettä kannelle.

Matkalla piti tietysti kuvata veneen rakenteita. Purjeet ovat melko lailla alkuperäisversiosta monellakin tavalla poikkeavia - osin siksi, että ovat periytyneet kipparin edellisistä aluksista, osin siksi, että takila kaikkiaan on eri tyyppinen kuin alunperin. Näsijärvellä on siltojen vuoksi takilan hyvä olla matala, joten kaksi mastoa ja kahvelitakila on ratkaisu, jolla saadaan aika paljon purjepintaa matalaankin rakenteeseen. Muutoin rikaus noudattelee kyllä perinteisiä rakenteita puisine pylpyröineen jne.

Taidetta köyhiinkin koteihin - osasto:  taiteellisia sommitelmia purjeista.

Lauantain vaihtuessa sunnuntaiksi  kompuroimme pimeässä saaren toiselle puolelle. Tavoite oli tarkistaa, onko perää perimätiedossa, jonka mukaan tähdistä muodostuu sopivissa oloissa kuunsillan tapainen valoilmiö, tähtisilta.  Olot eivät olleet aivan sopivat, joten ratkaisua asiaan ei saatu.  Ensinnäkin oli tyyntä:  venyneen sillan asemasta tähdet erottuivat veden pinnan heijastuksessa pisteinä.  Toisaalta Tampereen valot haittasivat jossain määrin. Pohjoinen taivas oli muutenkin melko valoisa - väittelimme pitkään vihreän kajon luonteesta.  Joku ehdotti maantien katuvaloja, mutta niitä ei kuulemma sillä suunnalla ollut. Olin aikaisemmasta kokemuksesta sitä mieltä, että jos se näyttää revontulilta, sijaitsee revontulien suunnassa ja liikehtii ajan mittaan kuin revontulet, se on revontulia...  No, Timo sitten tarkisti kotiin päästyä Sodankylän observatorion lokeista, että aktiivisuus oli kohtalainen niihin aikoihin, joten asia ratkesi edes siltä osin: reposet ne meidän tutkimuksiamme häiriköivät.

Jalustan puuttuminen toi omaa taiteellista tatsiaan kuviin, tähtien radat ovat hyvinkin taidepainotteisia. Sen verran kuitenkin totesimme, että tähtienkin heijastukset saadaan melko helposti esille tyynestä vedenpinnasta.  Saadaanko sitten kuunsillan tapaisia valoilmiöitä näkyviin on juttu, josta on kahdenlaisia näkemyksiä ja mielipiteitä:  ensinnäkin hyviä ja asiantuntevasti perusteltuja (minun)  ja sitten mutuluonteisia arvailuja (muiden).    asiaan on tarkoitus palata syksyn mittaan - pysykää kanavalla.

Vahva kaste ja kalliolla istuskelu sai kuulemma muutaman perseen märäksi, mutta luotettavaa  empiiristä aineistoa ei siitäkään kertynyt.

Loppuun vielä suuret kiitokset kapteenin lisäksi kaikille mukanaolijoille mahtavasta viikonlopusta! Hieno vene, hieno miehistö, hieno retki!