maanantai 23. syyskuuta 2013

Weston workshop



Kim Weston vieraili vaimoineen Kuusamon luontokuvapäivillä. Seuraavana viikonloppuna sitten oli Savonlinnaan junailtu työpaja, jossa osallistujat saivat tutustua Westonin kuvaustapaa ja tyyliin ihan kädestä pitäen, tai ainakin melkein.  Omin voimin joka tapauksessa.

Ansio tästäkin tapahtumasta lankeaa alun pitäen Kirmo Wilenin innokkuudelle, sitten käytännön toteutuksena paljolti Saimaan kameraseuran aktiiveille:  Mari ja Tommi  Joutjärvi ja Jukka Kosonen.  Infra, kuten sapuskat, saunat jne.  oli vallan hienosti järjestetty.  Paikkakin oli melko upea.  Tolvanhelmi-niminen huvila, vai miksi sitä nyt kutsuisi, on kauniilla ja rauhallisella paikalla  veden ympäröimänä.  Niemi tosin  on melko korkea, rantaan on lyhyt matka, mutta alaspäin.

Lauantai kuvattiin, sunnuntai sitten aloitettiin Kimin palautteella - kuinka ollakaan, sitten kuvattiin taas. Mielenkiintoisinta oli ehkä seurata Kimin omaa työskentelyä. Hänellä näytti olevan melko selvä visio siitä, mitä aikoo saada aikaan jo kuvaamaan ryhtyessään.  Mitään kokeilemista ja hakemista ei ollut, määrätietoinen mallin tai mallien  ohjaus ennakolta suunniteltuun paikkaan ja asentoon, sitten muutama ruutu haarukointia ja se oli siinä.   Vanha RB palveli edelleen työkaluna, sommittelu tapahtui kamerassa.  Jälkikäteen rajausta hän ei kuulemma suuremmin harrasta, kuva tehdään negasta sellaisenaan, toki tavanomaiset sävyjen säädöt ovat käytössä.

Kimin  kuvia oli nähty niin julkaisuissa, netissä kuin näyttelyssäkin, joten hänen tyylinsä ei mikään uusi ihmetyksen aihe ollut.  Minuun teki suurimman vaikutuksen se mainittu määrätietoisuus ja suunnitelmallisuus - kuva oli tavallaan olemassa jo etukäteen tekijän mielessä, toteutus sitten oli sen konkretisointia.  Toinen Kimin  moneen kertaan mainitsema oppi liittyi  mallin ja kuvaajan suhteeseen.  Hän korosti sitä, että malli on toinen ihminen, joka osallistuu teoksen luomiseen, ja se on kuvaajan otettava huomioon.  Kun vartalotutkielmissa  kohde kieltämättä esineellistyy valon, varjon ja muotojen estetiikaksi, on kuvaajan siihen  keskittyessään   helppo unohtaa se inhimillisen vuorovaikutuksen puoli asiasta.

Tiukkojen rajausten ystävänä Kim pätki rajauksissaan  raajoja aika surutta.  Termejä entry- ja exit point hän käytti ahkerasti sommitelmiaan selitellessään:  kuvassa on kohta, josta katse tulee kuvaan, ja samaten poistumiskohta.  Terveellinen muistutus siitä, että toisinkin voi ajatella - itse kun olen useimmiten lähtenyt siitä, että kuvassa on pääaihe, johon katse kiinnittyy.

Säitten suhteen tuuri oli melko uskomaton:  lämmintä, tyyntä, aurinkoista - syyskuun puolivälissä! Mallin osa ulkona ilman vaatteita  poseeraillessa on helposti melko viluista hommaa kesälämpimälläkin, vähänkin huonommalla säällä  tuokiot jäävät lyhyiksi pakostakin.
Se kaunis ja lämmin sää (ja upeat mallit  tietysti) houkuttelivat kuvaamaan - aika paljon enemmänkin, kuin olin etukäteen ajatellut.  Työpajoissa suurin anti on tavallisesti toisten työskentelyn seuraaminen, sitä omaa kuvaamistahan voi harjoitella yksinkin. Nyt tuli kuvattua kortit täyteen, vaikkakin toki julkistamiskelpoisten prosenttiluku on taaskin tavanomainen:  pieni yksinumeroinen.


Mallin ohjaus oli hyvin määrätietoista, mutta kohteliasta.

Paljukulttuuri näytti kiinostavan - oliskohan vierasta Kaliforniassa?

Ope ja mallit - kolme väriä ;)

Monena mies eläissään - tässä Hannu kurssin melanheiluttajana.  (Tarkoitus siis oli saada aaltoja mallin ympäristöön.)

Kummallakin kuvaajalla oma mielenkiinnon kohteensa...

Kun käytössä on vuosikausia sama kamera ja yksi objektiivi, on sen hallinta melko lailla selkäytimessä.

Kontrastia kuvaan vanhasta hirsiseinästä.



Työpajalla oli monenlaisia vaikutuksia jopa laajemmaltikin:  esimerkiksi kalavedet niemen ympäristössä tuntuivat parantuvan olennaisesti, jos nyt uisteluveneiden reiteistä voi päätellä.  Kaloja joka tapauksessa etsittiin lähempää rantaa kuin edellispäivänä.













Yksi kuvausrasteista oli sisätiloissa. Varsinkin talon yläkerran isot päätyikkunat mahdollistivat luonnonvalon varaisen kuvauksen sielläkin.  Itselleni melko outoa, kun puolen ikäänsä on opetellut keinovalon käyttöä vallitsevan tehostamiseen.

Kansakunnan kaapinpäällä - tai no, takan päällä. Kun kerran viehättävässä miljöössä oltiin, piti sitäkin yrittää saada mukaan.  Mestarin opetus oli kuitenkin: lähemmäs, tiukemmin, turhat pois reunoilta.


Idean omaperäisyyttä ei voi oikein kehua, mutta isoista ikkunoista huolimatta luontevien kuvaideoitten löytäminen alkoi olla vaikeaa kuvausjakson loppua kohden.  Ja, pitäähän sitä olla jotain karsittavaakin.




Kimin sivut:   http://www.kimweston.com/

Kuvauspaikka:

http://www.tolvanhelmi.fi/

Kuusamoon, Kuusamoon

Kitkajoki oli suunnilleen aikaisemmalla paikallaan, ruska alkamassa.




Taisi olla kolmas kerta, kun kävin Kuusamon luontokuvatapahtumassa.  - Juu, kiitos kysymästä, kivaa oli.  Hiukka kaukana se Kuusamo on, tai sitten minä kaukana sieltä, mutta  sillä kuuluisalla yhden pysähdyksen taktiikalla sinne mentiin ja sieltä tultiin.  Sitä yhtäkään pysähdystä ei tarvittaisi ihan välttämättä, matka on melko tarkkaan yhdellä  tankillisella polttoainetta suoritettavissa.

Tapahtuma sinänsä oli järjestysluvultaan jo 18.  Sillä on melko vakiintunut asema pohjoisen puolen luontokuvaajien elämässä, ja ajankohta on kauempaa tuleville sopiva ruskaretkien yhdistämiselle samaan reisuun.

Kuusamon tapahtuma on mittasuhteiltaan sellainen sopiva.  Ohjelmaa on aika paljon - ei yltäkylläisesti, mutta kolmelle päivälle jaettuna sen verran runsaasti, että kaukaakin kannattaa matkustaa paikalle.


Ohjelman sisällön valintoja voi pitää onnistuneina, tällä kertaa ehkä aikaisempia vierailujani paremminkin. Selviä heikkoja lenkkejä ja täytenumeroita ei ollut.  Tosin,  aika monenlaisia esiintyjiä oli värvätty mukaan, vaihtelu niin  itse kuvaajien suhteen kuin heidän esitystensäkin osalta oli....  no, runsasta. Aika lailla äärestä laitaan luontokuvan lajityyppejä oli esillä.   Sellaisena minusta on ohjelma virkistävä, aika puuduttavaa olisi katsoa samankaltaisia hyvienkin kuvaajien esityksiä perä perää, juttua kun lauantaina riittää klo  9-18.  Siis aivan oikein, yhdeksän tuntia melko lyhyillä tauoilla jaksotettuna.  Etukäteen ohjelmaa tutkiessa tuntuu 90 minuutin, siis 1,5 tunnin, rupeama per esiintyjä aika pitkältä.  On siinä kertojalla tarinassaan kokoamista, aika on melko pitkä, ja kuvia ehtii näyttää paljon.

Hienoja kuvia tuli nähtyä  muutoin paljon. Saksalainen nuori naiskuvaaja oli ihastuttava poikkeus luontokuvaajien porukoissa (siis kuviensakin osalta...).  Monivalotustekniikalla kuvatut valon ja värin abstraktiot olivat jotain ennennäkemätöntä ainakin minulle.  Jännittäviä juttuja, aika kaukana fotorealismista.  Tädin nimi on Sandra Bartocha.  Kannattaa vilkaista, verkkosivut löytyvät osoitteesta 
http://www.bartocha-photography.com/

Hieman samaa linjaa, luonnonkuvaauksen perinteestä irtoamista, oli ruotsalaisen Edvard Koinbergin kuvissa.  Papparainen on kuvannut mm. lasilevyjen väliin puristettuja kukkia valkoisella taustalla. Vanhan ajan herbaarion mieleen tuovat kuvat olivat ällistyttävän hienon oloisia salin projektorilla nähtyinä.  http://www.koinbergbild.se/



Juha Suonpään  Hukkamies — elokuva oli yllätys.  Jotenkin sitä on tullut ennakkoluuloiseksi tällaisia suuria  yhteiskuntarahoitteisia projekteja kohtaan. Tavallisestihan niitten tavoite on saada rahat käytettyä ja tuotokset on parempi unohtaa.  Suonpään elokuva on raju ja realistinen dokumentti, sen katsottuaan ei tahdo päästä syntyneestä tunnelatauksesta eroon ihan pian.  Ainakin minulla se säilyi kotipihalle asti.  Huikea juttu suomalaisittain.

Tea Karvinen ja Jaana Kotamäki kertoivat  valokuvausturismista omien matkojensa puitteissa. Jännissä paikoissa oli käyty, mutta juuri tuo sana "käyty"  on edellisessä lauseessa painottunut.  Hienoissakaan luontokohteissa ei välttämättä synny automaattisesti hienoja kuvia, ellei kuvaamiseen ole aikaa tai mahdollisuuksia paneutua perusteellisesti. Pelkkä vierailu ei riitä.  - No, totuuden nimissä on sentään sanottava, että muutama hieno kuva oli kummankin esityksessä. Kyllä niitä katsella jaksoi.

Omanlainen juttunsa oli sitten Kim Westonin mukanaan tuoma elokuva.  Hieman sekavan oloisessa dokumenttipläjäyksessä kerrottiin, millaista on elää ja kasvaa Edwardin aikanaan rakennuttamassa talossa.  Ainakin se oli jotenkin leffan juoni, mutta tuotantoyhtiön komeasta nimestä huolimatta kooste oli... niin, sekava.  Pienempi näyttelytila oli varattu Westonien näyttelylle, mukana oli kuvia kolmelta sukupolvelta:  Edward, Cole  ja Kim.  Suuri osa kuvista oli yksityiskokoelmasta, mutta osa Kim Westonin uudempaa tuotantoa.  Esillä oli myös aika paljon kirjoja.   Kirmo Wilen on tehnyt suuren työn hankkiessaan niin Westonit kuin näyttelynkin Suomeen.  Melko pitkäaikaisesta harrastuksesta on kyse, iso osa näyttelyn niin kirjoista kuin teoksistakin oli Kirmon omista kokoelmista.  Hieno juttu, vaikka toki hiukan luontokuvan perinteestä sivussa.  Minusta jokin osa melko täyttä ohjelmaa saakin olla aina jossain määrin poikkitietteellistä tai -taiteellista, aika vauhdilla tulevan suuren tarjonnan lomassa se on hyvinkin virkistävää.




Kuusamon tapahtuman sivuille

Suora linkki ohjelmaan



Yksi päivä oli varattu retkeilyyn, ja se on vähän se. Viikko olisi parempi ajanhallinnan yksikkö.
Sää oli unelmainen - lämmintä, tyyntä, aamusumuja. 

Lämmin sää janotti koiriakin, mutta jokivartta kulkiessahan on apu lähellä.


Kuljettu matka ei ollut hirmu pitkä, mutta koostui suurelta osin (liiankin suurelta siis)  portaista ylös ja alas jokitörmiä. Olimme melko hiljaista porukkaa kaikki neljä,  sitten takaisin kämpille päästyä. No, kaikista nurkista kuului kyllä kuorsausta...