Sternin kuvat eivät sinänsä ole kovin erityisiä valokuvaajan kannalta. 50-luvun valaisutekniikkaa ahtaan hotellihuoneen oloissa, kuvaajakin taisi olla pikkupäissään mallista puhumattakaan. Se ihmeellinen asia kuvissa sitten on mallin läsnäolo ja tilanteen hallinta, ilmeikkyys ja kyky ottaa yleisönsä, vaikka yleisö olikin vain Nikon ja papparainen. Session alkupään kuvista ilmenee kyllä osa siitä taiasta, joka nosti Marilynin maailmanluokan näyttelijäksi, presidentin rakastajattareksi ja vuosikymmentenkin jälkeen muistelluksi ikoniksi. Kannattaa vilkaista vaikkapa vain tämän tekstin lopulla olevia linkkejä. Loppuosalla malli alkoi sitten olla jo taitamattomasti kännissä, ja viimeiset kuvat luokiteltaisiin kai nykyisin sosiaalipornoksi, malli kun on sammunut.
No, Sternistä tuli sitten dokkari telkkaristakin. Silloin jo suunnittelin tekeväni jonkinmoisen toisinnon k.o. kuvauksesta, ja dokkari (ihan kiva, kannattaa katsoa, jos uusintoja tulee) oli tietysti taas muistutus suunnitelmien olemassaolosta. Muitten puuhien työnnettyä ideaa edellään aika kauan sai Jenni sitten lopulta hätisteltyä asian liikkeellekin (http://www.zenis.fi/).
Indra on sinänsä ilmetty Marilyn, Jennin meikkamana jopa enemmän kuin alkuperäinen itse, siis sen mielikuviemme ikonimaisen blondin kaltainen. Tuumasta toimeen: alkuperäinen kuvauspaikka oli hotellihuone, mikä tosin ei juuurikaan kuvista ilmene. Lavasteeksi riitti siis vanerinpala, jolle kasattiin hiukan petivaatteita - toisella puolella katua oleva SPR:n kirppari on kyllä kätevä resurssi. Valkoinen seinä oli LA:n hotellissakin, ja vastaava löytyy studiolta. Ei kun kuvaamaan. No, siis about 4 tunnin valmistelujen jälkeen - Indra tuli paikalle junalla, ja tällä(kin) kertaa VR toimi jopa oman mittapuunsa mukaan (ehkä, siis) hitaasti, pari tuntia myöhässä. Toiset pari tiimaa meikkailuun, ja eipä aikaakaan, kun....
Kuvathan siis ovat melko tarkkoja replikoita Sternin julkaistuista kuvista. Juttu, jota teen aika paljon - kuvia esikuvan mukaisesti, siis. On ihan ymmärrettävää, että osa valokuvaan taideharrastuksena suuntautuvista kuvaajista ei suuremmin arvosta jäljittelyä - pitäisi olla 'omaa tyyliä' ja 'omaa luovuutta' jne. Itse en taas suuremmin perusta heidän näkemyksistään, toteuttakoot niitä omassa kuvauksessaan sitten ihan mielensä mukaan. Oma näkemykseni on, että kaikki on kuitenkin jossain määrin opittua ja jostain omaksuttua, vaikka lähde olisi itseltäkin hämärtynyt. Todella luovat taiteilijat ovat harvinaisia, enkä missään tapauksessa ainakaan itse kuulu siihen porukkaan - niinpä kuvailen, mitä huvittaa. Alun perinhän jäljittely oli oppimisprojekti - piti selvittää, miten jokin kuva on saatu aikaan. Kun se oli yleisemminkin hauskaa, niin miksipä ei sitten jatkaisi...
Vähäinenkin rekvisiitan löytäminen on kiven (tai useamman) alla, jos pyrittään/pyrittäisiin ihan originaalin mukaiseen settiin. Ihan tarkkaan semmoinen hattu kuin Marilynillä oli 1962 voi olla vaikea löytää, ja jopa tuo pinkki huivikin... Alkuperäisessä ei ollut reunakoristeita. Toisaalta, eihän nyt jäljennöstä sentään olla tekemässä, vaan lainaamassa ideaa, joten hiukan sinne päin on ihan käypäinen.
Jäljennöstä varten pitäisi sitten shoppailla Indralle sappileikkausarpi ja poistella tatskat....
Rekvisiitasta puheen ollen, kukat, joilla leikkiminen oli olennainen osa alkuperäistä juttua, olivat nekin hiukan vaikeasti löytyviä. Maailma on krääsää täynnä, jos vaikka mitä - siihen asti, kunnes tarvitset jotain tiettyä. Näissä kuvissa se kameralle flirttailu on tietysti se juttu.
No, illan edetessä sitten Marilyn aikoinaan kippaili valkoviiniä tihenevään tahtiin - Indra kun ei viiniä harrasta, niin oli löydettävä korvaava tuote :)
Sternin kuvat Marilynistä korujen kanssa olivat melko tiukasti rajattuja kasvokuvia. Kuvatessa on tietysti hyvä jättää hiukan rajausvaraa, ainahan sitten jälkikäsittelyssä voi rajata tiukemmin....
Viimeiset setin kuvat sitten olivatkon jo hiukan uneliaita - Sternillä siis. Indrahan vain virkistyi loppua kohden.
Viimeinen ruutu Sternin setissä oli nukkuvasta Marilynistä. Lieneekö sitten viimeinen kuva kaikkiaan, tarina ei kerro.
Projekti oli hauska, ja kuvat - yllättävää kyllä - juuri sellaisia kuin oli tarkoitus. Harrastaja voi aina katsoa onnistuneensa, kun saa aikaan jotain, mitä tavoittelikin. Jo kauan sitten MJK:n Oriveden kursseilla tosin todettiin, että tuli mitä tuli, aina pitää pokka pitää ja todeta juuri sen olleen tarkoituskin. Tällä kertaa ei tarvitse. Siis pitää pokkaa.
Stern kuvasi noin 2700 filmiruutua, keski- ja kinokokoa. En kyllä päässyt lähellekään, about 600 ruutua löytyi karsintaan. Aika silloin tällöin kuulee filmikuvauksen harrastajien selittelevän, kuinka digillä vain räpsitään ja filmillä kuvataan harkiten... Niinpä. En olisi millään kameraräpsytyksellä yltänyt edes tuhanteen ruutuun, jos pidetään kiinni siitä, että kameran laukaisulla on joku tarkoitus. Aika pitkää päivää on Sternin täytynyt painaa.
Niitä linkkejä sitten:
Wikipediaa: http://en.wikipedia.org/wiki/The_Last_Sitting
Kuvakoostetta: http://www.pinterest.com/kgarbaci/the-complete-last-sitting-bert-stern-ms-monroe/
Alkuperäinen 49 kuvan kooste: http://marilynmonroe.ucoz.com/photo/bert_stern_last_sitting/2
Ja siis: Kuten edellä on mainittu, Jenni Siltanen (www.zenis.fi) hoiteli meikit, kampaukset ja rekvisiitat, Indra (http://www.zenis.fi/galleria.php?itemid=42) sitten Marilynin roolin tyylikkäästi ja ammattitaidolla, kuten aina.
Erityiskiitos myös oy Alko Ab:lle, joka välitti välttämättömät doping-varusteet.
JOS joku jaksoi tänne asti selailla, niin suuret kiitokset mielenkiinnosta. Toivottavasti kuvista edes osin välittyy se hauskuus, joka studiossa vallitsi sen iltapäivän ajan. Siitä tietysti ansio ja suuri kiitos Jennille ja Indralle!
