s/y Duunarin ihmeelliset seikkailut, osa 1.

Tuli sitten hankittua purjevene.  Sulo Wilen ostaa, kun halvalla saa - ja Duunarin sai nimenomaan halvalla.  Aikaa rantojen siivoamiseen oli jäljellä pari päivää, ja edellinen omistaja alkoi hermostua edessä häämöttäviin siirtokuluihin, jotka olisivat nostaneet veneen arvoa paljon, ainakin prosentuaalisesti.

Päällisin puolin tarkasteltuna Duunari vaikutti ehjältä ja terveeltä paatilta huolimatta noin 40 vuoden iästään.   Hiukan pesua ja putsausta, ja ei kun vesille.  No, pinna....  Siihen oli jeesusteipillä kiinnitetty kaksi harjanvartta, yksi kummallekin puolelle.  Paketti vaikutti hiukan epäilyttävältä, ja pinna katkesikin käteen ekalla ravistuksella....  Runko oli kuitenkin tuettu pystyyn sopivilla soiroilla, ja päättelin sen pysyvän yhtä vähemmälläkin.  Niinpä sitten veistelin uuden pinnan siitä tukisalosta.  Tuli hyvä ja tukeva, mutta tiikiltä se ei näytä, ei sitten yhtään.  Ohjaaminen sen tarkoitus tosin onkin.

Nimen historia oli kuulemma sellainen, että myyjää edeltävä omistaja oli ollut kova kommunisti. Hän oli ostanut veneen jostain Ruotsista, purjehtinut sillä Suomeen ja asustellut monet kesät veneessä Kaivopuiston rannassa.  Ilmeisesti sitten vaurastunut jossain vaiheessa sen verran, että kämppä oli suurentunut.

Paatti vesille ja masto pystyyn.  Helppo rasti, vantteja ei ollut syksyllä irroteltu, joten eipä tarvinnut kiinnitellä. Etustaagi jengoilleen ja siinähän se.  Purjeetkin, 5 kpl, osoittautuivat suunnilleen ehjiksi, suuria reikiä ei ollut.  Moottoritelineeseen oli jyrsitty koloa, ja myyjän maininta perämoottorin tuhoutumisesta jäähdytyksen puutteeseen osoittautui sikäli enteeksi, että rakenne mitä ilmeisimmin vaatii n.s. pitkärikisen moottorin - lyhyt vispaa vettä pinnassa, eikä jäähdytys oikein toimi.  Joko telinettä on hiukan modifioitava, tai sitten hankittava pitempi moottori.

Lähtö Marjaniemestä ei oikein sujuvasti käynyt. Noin 15 metrin moottoriajon jälkeen vauhti hyytyi, eikä vika oikein selvinnyt moottoria tarkastelemalla.  Ihmettelyyn tuli avuksi rannan asukas, lautalla majaansa pitävä mieshenkilö, joka kertoi etenemisen loppumisen todennäköisen syyn:  paatti on pohjassa kiinni.   Aivan oikein: karilla oltiin - tai pikemminkin mutapenkassa, mutta tukevasti kiinni.  Ranta-asukas oli niin avulias, että tuli pikkupaatillaan hinaamaan Duunaria irti, ja yhteistyössä se sitten onnistuikin.  Penkka piti kiertää hiukan pohjoisempaa, ja matka pääsi sitten purjeitten nostolla alkamaan ihan oikeasti.

Ei matka tosin juurikaan edistynyt - tuuli oli heikko ja tasan vastainen.  Pari tuntia lähdön jälkeen Duunari kruisaili vielä Vartiokylän lahdella.

Matka taittui hitaasti Villingin kiertämisessäkin.  Tuuli heikkoa ja tasan vastaista...  Kovin tiukasti tuuleen Duunari ei vaikuta nousevan, ainakaan nyt käytössä olevalla purjetrimmillä.  Ehkä hiukan vähemmän venyneet purjeet auttaisivat, mutta tuskinpa paljoa.  Muutaman asteen saattaa voittaa säätöihin tutustumallakin, mutta vastatuuli on aina vastatuuli.

Helsinki ohitettiin sitten illansuussa. Aika on erinomaisen huono Helsingin edustalla, koskapa kaikki Ruotsinlaivat ja Tallinnaan suuntaavat lähtevät juuri silloin.  Kaikkia kolmea Helsingistä ulos johtavaa pääväylää ylitettäessä jouduttiin väistelemään matkustajalaivoja, ja kun tuuli oli heikkoa, se kävi tuskastuttavan hitaasti.  Viimeinen Länsisatamasta tuleva Tallinkin paatti oli väistettävä moottorin avulla, ja siinä vaiheessa alkoi jo sitten tyynessä lojuminen tuntua muutenkin riittävältä.

Kone käyntiin ja suunta pohjoiseen - Espoon Nuottaniemestä löytyi venekerhon laituri, joka oli tarkoitettu vierailijoille.  Satamakapteeni siellä katseli Duunaria hiukan sillä silmällä:  "Joo, pitäisi oikeastaan se kymppi yöltä veloittaa, mutta olkoon nyt tämän kerran.  Jos lupaatte lähteä pian pois....".
Luvattiin.

Espoon Pursiseuran veneitten seurassa Duunari näytti ja tuntui olevan tasan väärässä paikassa, jopa omastakin mielestä...  Laituripaikoilla olevien paattien yksikköhinnalla saisi hankittua arviolta 80-100 Duunarin hintaista paattia kullakin.  Pienenä lohdutuksena voidaan todeta, että mainittuna päivänä Duunari oli kuitenkin ainoa, joka oli merellä....

No, matka sitten jatkui Medvastön satamaan.  Tuuli oli hyvä, ja matka taittui ihan toiseen malliin, joskin luovien edelleen.  Merimetsojen yhdyskuntaa piti poiketa katsomassa matkalla, vaikka se nyt ei ihan reitillä ollutkaan.

Östergadden ja Södergadden ovat merimetsojen valtaamia luotoja.  Aikamoinen määrä lintuja yhdyskunnassa on, kuvistakaan ei ole helppo laskea kaikkia.  Merimetsojen lisäksi luodolla asustelee haahkoja, lokkeja montaa laatua, meriharakoita, kaiketi jokunen riskiläkin, muutama hanhi jne.  Ihan lähelle rantaa ei haluttu mennä sikälikään, että linnut olisivat häiriintyneet, toisaalta syvyydestäkään ei ollut tarkkaa tietoa. Ohi lipuva purjevene herätti kyllä mielenkiintoa saarella, mutta ilmeisesti sitä ei pidetty vaarallisena, koska mitään yleishälytyksen merkkejä ei joukossa näkynyt.

Sitten kotiinpäin.  Kyselin joskus kaverilta, joka kävi säännöllisesti pimeässä ja sumussakin lohiverkoilla Helsingin edustalla, miten hän osaa sieltä kotiin. Ihmettevä vilkaisu:  "No, nolla kompassiin."  Niinpä.