Jyviä ja lakanoita

Sarjakuva on aina ollut kiinnostava - jo ihan pienestä pitäen.  Itse asiassa jo ennen kuin osasin lukea - lukemaan opettelinkin Aku Ankkaa tavaillen,  siinä kun oli tikkukirjaimin ne tekstit.

Tähän alle kokoilen hiljalleen väsäilemiäni kahden tai kolmen ruudun pätkiä.  Niissä ei ole mitään teemaa, juonta, punaista tai vihreää lankaa, ylipäätänsä mitään rationaalista - kunhan vain joutilaan puuhastelua sellaisen parissa, mikä kulloinkin tuntuu hauskalta.  Ilmestymistahti on harva;  aina joskus inspiraatio iskee ja runosuoni puhkeaa, Pegasos kompastelee kavioihinsa jne. jne.

Jaa että naivismia?  Juu,  toki.  Mutta, lapset ovat terveitä kun leikkivät, ja samaa pätee eläkeukkoihinkin.  Kaikki mikä on kivaa, on terveellistä.  Jos myötähäpeä kasvaa niin vahvaksi, että se haittaa katselua,  niin haitanneeko tuokaan, ainakaan paljoa.

Aiheet ja ideat ovat pääosin itse keksittyjä......   No ei.  Kierrrätystavaraa, vanhoja koululaisvitsejä, tarinoita takavuosilta - ja toki, Fingerpori on aina suuri innoittaja.  Anonyymit eläimet nekin ansaitsevat maininnan, vaikka muitakin on paljon.  Maailmahan on täynnä kaikenlaisia viisasteluja, ja suomen kieli monimuotoisuudessaan ja monitulkintaisuudessaan on tietysti ehtymätön aarreaitta.


-  Niin juu, tavalliseen tapaan kuvat näkyvät suurempina klikkaamalla jotakuta.

Kivijalkajuttu on tietysti pakollinen - eihän se sentään  mikään puujalkavitsi ole.

Niin se vaan on....

Tämä idea taitaa olla tunnetusta lähteestä alun perin kotoisin. Kierrätys, ajan trendi.

Useimmat kuvat on tehty ihan varta vasten, mutta ainahan jotain voi koota vanhoistakin kuvista.

Reino Havumäki heitti tämän idean;  kierrätystavaraa tietysti, mutta mikäpä (tai kukapa)  ei olisi.

No, oli ihan pakko käyttää tuo tyttöjen hippakuva jotenkin.  Olivathan he niin täydellä asenteella touhussa mukana, vaikka tämä juttu onkin sitten kehitelty jälkeenpäin.

Hiukan tavallista työläämpi kuvattava tällä kertaa, mutta:  ainakin perse kestää vielä merivettä.  Tosin, kuivapuku auttaa.....

Sarjaa "Kuvitetut klassikot".  Moni lukijoista saattaa muistaa semmoisetkin sarjakuvakirjat, nehän tosin alunperin ilmestyivät jo 40-50-luvuilla.  No, tämä tarina on alkujaan samaa aikakautta, ellei sitten vielä vanhempi, ennen sotia kiertämään lähtenyt.  Mikään ei tietysti ole sarjakuvabloggarille liian vanhaa tai liian kulunutta....

Kuvaus piti tehdä kadulla, ja paikalle sattui (tietysti)  naapurin nuori rouva, joka katsoi settiä järkyttyneenä, ja kyseli nenänpää valkoisena, onko tapahtunut jokin onnettomuus. Selittelyn jälkeen kertoi sitten äitinsä vastikään kaatuneen pyörällä (ilman kypärää!!!)  ja olleen 10 päivää tajuttomana. Toipuu todennäköisesti, mutta hitaasti.    Eipä ihme, että aihepiiri oli hänestä ahdistava....

Enhän minä....

Tässäkin jäljet johtavat sylttytehtaalle, kuinkas muuten.  No, kierrätyshän on ajan trendejä....

Jouluspesiaali.

No juu,  onnistui, kun saunan päällä ei ollut vielä lunta.

Eikä muuten kyllä ole, kokeilepa itse....

Niinpä.

Perinteisten viikonlopputyöpajojen satoa;  itse asiassa molemmat kellot ovat Jarin.  (Kiitokset Merille kuvauksesta!)

Tämä juttu on suoraan eletystä elämästä. Keskustelu käytiin ihan oikeasti, uskokaa tai älkää.

Ja niitä muita syitä on riittävästi....

Varmasti.

Taitaa olla jostain Jarlan jutusta tämänkin idean lähtö, jälleen kerran.  No, päivitys omaan käyttöön jne.

Sadepäivän ratoksi, ikkunan äärellä.

Tästä jutusta virisi keskutelua FB:ssä, ja siellä tuli monta muutakin Applen iElämään liittyvää oivallusta esille.  Kollega Timo Suvannon väläys sitten ikään kuin tribuuttina ja vaihtoehdoksi edelliselle:

Siiderin panemisesta ja käymisestä (niinkuin toki oluenkin)  riittää tietysti vaikka millä mitalla kaksi- tai useampitulkintaisia lausumia.

Niille, joille termi on tuttu, ei tarvitse selittää.  Muille ei kannata....

Tässä nyt oli aidan matala kohta.  Noihin kupliin voisi vaihtaa montakin tekstiä.

Siideristä toiseen....  siis asiaan.

Ideat saattavat olla hyvinkin kierrätystavaraa, mutta niinpä on melkein kaikki muukin taloudessa. Joskus harvoin mukana on jokin omanakin pitämäni oivallus, mikä tarkoittaa, etten ainakaan tietoisesti ole nähnyt vastaavaa aiemmin.   - Sehän ei tietenkään tarkoita, etteikö samaa ideaa olisi jo jossain kierrätetty.

Ainakin jossain määrin oma oivallus - kärsäpussi kaupassa sai luovuuden pursuilemaan yli äyräiden.

Savonlinnan työpajan helmiä - kerrankin nättejä malleja oman naaman sijasta.

Toinen versio teemasta - takuuvarmaa kierrätysideaa tämäkin.

No, idea ainakin oli omaperäinen.

No joo....

No, idea on  tässäkin varmasti oma.....  :)

Vanhimpia juttuja  -  aanuvarhaisella ja  mökillä, ihan aidossa tilanteessa :)

Takaisin Peronsaarelle

Tuttavani Matti J.   Kalevan  upea Colin Archer - pursi, entinen luotsialus Munter, täytti 100 vuotta. Tästä tietysti voi päätellä sen valmistuneen vuonna 1914.  Ikä on puuveneelle melkoinen, mutta mainiossa kunnossa paatti on.  Oli todella ilo päästä mukaan juhlapurjehdukselle.  Niitä on tosin ollut kesän mittaan jonkinmoinen sarja, mutta aina on sattunut esteitä.

Matkan kääntöpisteenä oli Peronsaari, Tampereen kaupungin ulkoilualue toisella puolella kaupungin edustalla avautuvaa järvenselkää.  Sama saari toimi tukikohtana ja kuvauspaikkana vuonna 1999 olleessa valokuvaustyöpajassa, jota veti Jukka Schesser.  Silloin matkaa tehtiin Matin edellisellä aluksella Murolella.  Jonkinmoinen sattuma lienee, että 7 matkalaisesta 4 oli mukana edelliselläkin kerralla, joten nostalgian siipien havinaa oli ilmassa.  Muistoja siivitti sekin, että paitsi miehistöä olivat eväätkin melko lailla samaa hyväksi havaittua laatua, sauna sama - ja saunojien jututkin vaikuttivat ihan samoilta kuin edellisellä kerralla, vaikka joku tarina oli jatko-osan saanutkin.  Saari sinänsä ei ollut sekään suuremmin vanhentunut edellisestä vierailusta,  ei ainakaan niin paljoa kuin retkeläiset.


(Kuuntelin edellisen viikonlopun Kuusamon matkalla äänikirjana R.L. Stevensonin mainion teoksen Aarresaari.  Kuten aina äänikirjoissa, hyvä lukija tuo aika paljon lisää tatsia tekstiin, ja tämäkin tulkinta on mainio. Jännitys suorastaan kihisi autossa, eikä torkahtamisen pelkoa ollut.  - Aarresaari-teos liittyy tähän blogiin sellaisen aasinsillan kautta, että sen jatko-osa on nimeltään Takaisin Aarresaarelle.   Jatko-osa tosin on ilmestynyt noin 50 vuotta myöhemmin kuin alkuperäinen, ja kirjoittajakin oli eri, ymmärrettävästi.  Vielä sen verran pitää mainita tuosta äänikirjasta, että viimeisimmän käännösversion on tehnyt Jukka Kemppinen, mikä seikka osaltaan parantaa lukijan tai kuulijan elämystä, kieli on maukasta.  Kollega Timon ansiokas bloggaus samalta matkalta kulkee nimellä Paluu Peronsaarelle - siksi siis näin pitkä perustelu... )

Munter taittaa taivalta kaikki seitsemän purjetta vedossa.  Sää oli lauantaina mahdollisimman upea:  passeli tuuli takaviistosta, osin aurinkoista ja lämmintä. Emme yrittämälläkään keksineet mitään mahdollisuuksia parantaa sääoloja edes idean tasolla.   Pääsimme yhdellä halssilla koko matkan Peronsaaren rannoille asti.

Pilviäkin taivaalla toki kulki, mutta eipä niistä haittaa ollut. Taustalla Tampere.

Kippari, tosin varasellainen, katsomassa horisonttiin.  Munterin ohjailu on purjeveneen yleiseen tapaan hiukan vaativaa, koska  näkyvyys on peränurkasta osin edessä olevien rakenteiden haittaama.

Miehistöllä (tai siis naisistolla)  oli matkan aikana melko lailla loko-olot - emme onnistuneet edes roiskuttamaana vettä kannelle.

Matkalla piti tietysti kuvata veneen rakenteita. Purjeet ovat melko lailla alkuperäisversiosta monellakin tavalla poikkeavia - osin siksi, että ovat periytyneet kipparin edellisistä aluksista, osin siksi, että takila kaikkiaan on eri tyyppinen kuin alunperin. Näsijärvellä on siltojen vuoksi takilan hyvä olla matala, joten kaksi mastoa ja kahvelitakila on ratkaisu, jolla saadaan aika paljon purjepintaa matalaankin rakenteeseen. Muutoin rikaus noudattelee kyllä perinteisiä rakenteita puisine pylpyröineen jne.

Taidetta köyhiinkin koteihin - osasto:  taiteellisia sommitelmia purjeista.

Lauantain vaihtuessa sunnuntaiksi  kompuroimme pimeässä saaren toiselle puolelle. Tavoite oli tarkistaa, onko perää perimätiedossa, jonka mukaan tähdistä muodostuu sopivissa oloissa kuunsillan tapainen valoilmiö, tähtisilta.  Olot eivät olleet aivan sopivat, joten ratkaisua asiaan ei saatu.  Ensinnäkin oli tyyntä:  venyneen sillan asemasta tähdet erottuivat veden pinnan heijastuksessa pisteinä.  Toisaalta Tampereen valot haittasivat jossain määrin. Pohjoinen taivas oli muutenkin melko valoisa - väittelimme pitkään vihreän kajon luonteesta.  Joku ehdotti maantien katuvaloja, mutta niitä ei kuulemma sillä suunnalla ollut. Olin aikaisemmasta kokemuksesta sitä mieltä, että jos se näyttää revontulilta, sijaitsee revontulien suunnassa ja liikehtii ajan mittaan kuin revontulet, se on revontulia...  No, Timo sitten tarkisti kotiin päästyä Sodankylän observatorion lokeista, että aktiivisuus oli kohtalainen niihin aikoihin, joten asia ratkesi edes siltä osin: reposet ne meidän tutkimuksiamme häiriköivät.

Jalustan puuttuminen toi omaa taiteellista tatsiaan kuviin, tähtien radat ovat hyvinkin taidepainotteisia. Sen verran kuitenkin totesimme, että tähtienkin heijastukset saadaan melko helposti esille tyynestä vedenpinnasta.  Saadaanko sitten kuunsillan tapaisia valoilmiöitä näkyviin on juttu, josta on kahdenlaisia näkemyksiä ja mielipiteitä:  ensinnäkin hyviä ja asiantuntevasti perusteltuja (minun)  ja sitten mutuluonteisia arvailuja (muiden).    asiaan on tarkoitus palata syksyn mittaan - pysykää kanavalla.

Vahva kaste ja kalliolla istuskelu sai kuulemma muutaman perseen märäksi, mutta luotettavaa  empiiristä aineistoa ei siitäkään kertynyt.

Loppuun vielä suuret kiitokset kapteenin lisäksi kaikille mukanaolijoille mahtavasta viikonlopusta! Hieno vene, hieno miehistö, hieno retki!