Rantojen miehenä

Kesää ja lämmintä,  niin ilmaa kuin vettäkin.  Pitäähän sitä sitten valokuvausharrastusta laajentaa rantatyttöjenkin suuntaan,  kesä ilman paria rantakuvaustuokiota ei oikein kesä olisikaan.

No, on myönnettävä, että jonkinasteinen laiskuus tahtoo vaivata jopa kesällä.  Ihan  sitä apinan intoa edes kuvaamiseen ei tahdo löytää, ja kun  löytää, on sää tietenkin niin kauan huono, että  innostus ehtii mennä ohi.  Viime kesän koko loppupuolen yritimme erään oikein tyylikkään mallin kanssa löytää sopivaa kaunista iltaa kuvausajaksi - aina kun molemmat olimme vapaana, satoi rankasti.  Siis aina.

Niinpä, mutta valitus sikseen - onhan  niitä mukaviakin muistoja, ja tilanteita, joissa kaikki natsaa.  Sää, mallin osallistuminen, valaistustekniikka, kamerakin iskussa ja kuvaaja kohtuuterävänä.  Niitähän sitä kannattaa muistella.  -  Muisteluksihan tämä joka tapauksessa menee, viime kesänä kun en ollut rannoilla kertaakaan ja tänäkin vuonna vasta pariin kertaan.

Viime aikaiset - oikeastaan viime vuosien - rantakuvaukset on ajoitettu auringon laskun aikoihin.  Perusidea on melkein aina se, että auringonlasku taustaksi, salamalla valoa malliin.  Muitakin ratkaisuja on kokeiltu, mutta jostain syystä tämä on ollut mieleisin, mikä syy sitten lieneekään.


Viimeisin rannalla käynti oli Vääksyssä, pienellä uimarannalla, jolla aikoinaan kävin uimakoulua. Paikka oli pahasti pusikoitunut, ja muutenkin muuttunut paljon, kunnan virallinen uimaranta on siirtynyt toiselle puolelle kanavaa.   Ranta kuitenkin oli kohtuu siisti ja kivan matala edelleen. Ennen kaikkea se on yksi niistä harvoista paikoista, josta on melko avoin näkyvyys luoteeseen, Auringon laskun suuntaan. Osoittautui, että vain melko:  Aurinko laski kuin laskikin harjun puitten taa, vaikka olin mukamas tarkistellut ilmansuunnat ihan käymällä paikalla etukäteen.  Kompassi ei ollut mukana....

No, lahtelainen kaunotar  Minna Liukkonen oli lupautunut malliksi, joten ei kun rantaan ja vempeleet kokoon.  Olimme aika ajoissa paikalla, joten odotellessa kuvattiin muutama ruutu paikalle ilmaantuneen pienen venesataman kulmilla. Aurinko paistoi hillittömän kovaa, tai sitten oli täysin pilven takana - ihan normisettiä siis.  Piti valita ja odotella kuvaushetkeä jonkun verran, kun valo vaihteli nopeasti.

Tässä nyt on tämän tekniikan peruskuva.  Aurinko oli vielä korkealla, joten taivas ei varsinaisesti vielä ollut kovin värikäskään, ja ainakin mahdottoman kirkas. Helpoin ratkaisu rajata taustaksi pelkkää vettä. Aurinko paistaa aika kirkkaana korkovalona takaoikealta, ja kameran puolen valaistuksen (aika lattea, totta)  hoitaa yksi Rangerin välähdyspää sateenvarjon läpi.

Minna säilytti hymynsä, vaikka rantavedessä plutailtiin aika pitkään :)  Lämmintähän vesi toki oli, mutta vain Suomen olosuhteisiin nähden....  Ja tuuli kylmää kuten pohjoistuuli aina, suunnasta riippumatta.

Sinänsä tällaine pehmeä valo kameran suunnasta on  varmaa:  malli saa keksiä asentoja ja poseerauksia ihan rauhassa, kaikki käy. Nenän asennon säätöjä ei tarvita, kun valaistus on osapuilleen sama aika laajalla alueella. Ainakin mallin kanssa ekaa kertaa kuvatessa helppoa kuin heinän teko - ei tosin sitten kaikkein sävädyttävimipiä valaistusefektejäkään nähdä.


Emäsalo Rocks

Kesän toinen kuvausilta oli Emäsalon kallioilla, mallina Maaria Vannemaa.  Nyt lähdettiin sen verran myöhään liikkeelle, että aurinko ehti varmasti laskea, ja taivaan sävyjä saatiin taustalle.  Heinäkuun puolivälissä se tarkoittaa kyllä vasta noin klo 22 maissa.  Emäsalossa Virkistysalueyhdistyksen rannalla ei juuri ole väkeä, ja paikalta löytyy niin kallioita kuin hiekkarannan pätkäkin, joten vaihtelevia kuvauspaikkoja on.  Ja ennen kaikkea, niemen länsipuolella se suunta on, niin, länteen ja luoteeseen, joten ilta-aurinkoa on. Tosin, vielä heinäkuussa sielläkin aurinko häipyy puitten taa.  Mikäli haluaisi veteen laskevan auringon taustaksi, olisi varmaankin mentävä länsirannikolle asti, Uudenmaan puolelta sellaista paikkaa ei taida löytyä.

Kallionyppylä ja pilvet.... Nyppylän voi valita, pilvet on hyväksyttävä annettuina:

Ennen auringon häipymistä horisonttiin ehdimme kuvata aika monta settiä luonnonvalolla.  Vastavaloon kuvatessa sitä kyllä jopa näin avoimessa maisemassa on hiukka niukalti varjon, siis kameran, puolella, mutta viime kädessä raw-muunnoksen säädöt tulevat avuksi, ja varjopuolikin on avattavissa kohtuuvaloisan tuntuisiksi.  Tästä kuvasta on monta versiota tiukemmillakin rajauksilla, mutta (jostain syystä, taas)  tämän rajauksen ilmavuus ja avaruuden tuntu viehätti eniten.

Sitten taas sitä hämärän tunnelmaa. Sinne saaren taaksehan se aurinko katoaa, mutta hetken taivas on värikäs.  Vakiovaruste, Rangerin  välähdyspää sateenvarjon läpi oikealta.  Tässä tosiaan on yksi valo sivulla, ja varjot ovat jyrkkiä sen mukaan.  Tavallisin ratkaisuhan olisi väläyttää se toinen vilkku kameran suunnasta hiukan kauempaa tai paksumman pehmittimen läpi, jotta varjoihin saataisiin täytevaloa.   Tällä kertaa näin, halusinkin iltatunnelman korostukseksi aika vahvat varjot.

Eri pose, samat valaistusjärjestelyt:

Luulenpa, että tämä valomaailma toimii omissa jutuissani jatkossakin. Ainahan voi ja pitää kokeilla uusiakin ratkaisuja, tai ainakin toisiakin, mutta tuolla rannalla on illalla *aina*  tuulista ja kylmää, sitten kuitenkin, vaikka päivä olisi lämmin ja kaunis.  Ei ainakaan vedessä voi kukaan plutailla tuntitolkulla muuttumatta siniseksi ja pilkulliseksi.  Värihän on helppo korjata fotarissa, mutta oikein kunnolla kananlihalla oleva iho on aika haasteellista... :)   Kaunein taustavalokin on sellaisen varttitunnin juttu.  Oma näkemykseni on tällä erää, että parempi käyttää se aika varmasti toimivan tekniikan kanssa ja antaa mallille mahdollisuus poseerata mieleisissään kuvissa - niissä, joita varten paikalle tultiin.  Siis parempi kuin kikkailla ehkä tai jos onnistuvien erikoisefektien kanssa se paras kuvausaika... :)  No, molempi parempi, ehkäpä sitä taas toisella kertaa sitten keskitytään vaihteeksi mittaus- ja säätötekniikkaan.  Tällä kertaa näin.

Ihan toisenlaisesta tekniikasta esimerkkinä on tässä yksi näyttelymenestystäkin saanut "rantakuva", jonka kuvauksessa ei tosin ranta ollut ihan  lähelläkään. Studiossa valuteltiin vettä mallipoloisen niskaan, ja aalto sitten löytyi taustaksi ihan muualta.

Suvin kuva on sekin tältä vuodelta, on kai Ruutinkoskikin laskettava rannaksi.  Kuva oli Facebookissa  ihan liian kovaa kamaa, en tosin tiedä onko reteä asento vaiko läpinäkyvä pusero se närkästyksen syy.  Niin tai näin, maisema on nätti, niinkuin mallikin.

Sama Ruutinkosken kivi pääsi mukaan tähänkin  kuvaan:

Joitakin muistokuvia vielä menneiden kesien rannoilta:

Rantakuvahan se on tämäkin,  vaikka n.s. alkukesän aikaa. Teija oli aika sitkeä sissi, uiskenteli monta kierrosta, kun "kameran tarkennus ei oikein osunut"  ekoilla kerroilla ;)

Hangon rantoja:

Ja taas sitten Kopparnäsin kallioita:

Yksi "making of"  Kisakeskuksen saunarannasta.   Janica ja kukatoinen?  ponnistivat vedestä ylös, ja tarkoitus oli saada se tapahtumaan samanaikaisesti.  Se ei tainnut koskaan onnistua - emme keksineet keinoa, millä merkin saisi annettua veden alle, tai muuten sovittua ajoituksen riittävän tarkasti. Jokin kivien kopauttaminen veden alla olisi ehkä toiminut, mutta siihen  hätään sitä ei keksitty.

Toinen "making of"  Hangon Tulliniemestä.  Rojua on rannalla Raatteen tien tapaan, vaikka vain niin yksinkertaista asiaa kuin rantavedessä kahlailua kuvataan.