Newtoneista olen aina digannut enemmän Isaacia kuin Helmutia, vaikka molempia tietysti arvostan. Helmutin kuvallinen ilmaisu ei oikein ole iskenyt: tapa esittää kauniit naiset jotenkin kolhoina ja kompuroina ei tunnu oikein olevan aina se miellyttävin juttu. Toki, ymmärrän kyllä sen, että Helmut halusi esittää kohteensa vahvoina ja vaikuttavina amatsooneina, pääosan esittäjinä eikä minään pieninä sievinä sivuhenkilöinä.
Siitä huolimatta piti tietysti poiketa katsomassa näyttelyä, kun se niinkin tavoitettavassa paikassa kuin Tukholman Fotografiska sattuu olemaan. Matka ei ole mahdoton, miksei se ole jopa mukavakin, jos tykkää laivalla holjailusta. Yölaivoilla kulkien ei matkaa oikeastaan huomaakaan; kunnon sapuskat ravintolassa ja unten maille. Sikamaisen aikaisin perillä kuitenkin ollaan, se uni voi jäädä kesken, jos ei oikein kiiruhda illalla punkan pohjille.
Näyttelyyn sisälle päästyä huomaa pian, että muotikuvaajana Helmut on ollut 70-luvulla "aikaansa edellä", tai ainakin kollegoitaan edellä enemmän kuin suoran mitan, ehkä ainakin kierroksen. Vaikuttaviahan hänen teoksensa ovat, ja ennen kuvankäsittelyn aikakautta teknisestikin kohtuullisen hyvin tehtyjä. Kirjallisuudessa on julkaistu enimmäkseen Newtonin harrastuksenaan ja omissa projekteissaan kuvaamia teoksia, työkuvat ovat tietysti olleet aikanaan esillä enimmäkseen aikakauslehdissä. Näyttely taas sitten sisältää hyvän katsauksen myös Helmutin työhön muotikuvaajana.
Newtonin vahvuus on ollut sommittelussa ja mallin ohjauksessa. Niistä saa hyvän käsityksen kuvista, ja vielä paremman katsomalla hänen vaimonsa kuvaaman amatöörivideon - sen on joku ammattilainen leikannut ja toimittanut, mutta ei ole välittänyt tehdä työtään kunnolla. Pienellä tiivistämisellä olisi katsomisen kärsimystä saanut hiukan loivennettua, mutta mukavan kuvan Newtonin työskentelystä video antaa näinkin, samaten otokset yksityiselämästä ovat kyllä ihan kiinnostavia.
Filmiaikakauden tekniset rajoitukset näkyvät kuvissa kuitenkin hyvin. Todennäköistähän on, että näyttelyn tulosteet on tehty niin hyvin kuin nykytekniikalla on mahdollista. Tukkoiset mustat ovat kuitenkin joka paikassa ja kauttaaltaan silmiin tarttuva heikkous - muotikuvassa se ei ole voinut olla tarkoitus, ajan tekniikka ja ehkä sitten filmin käsittelyn osaaminen ei vaan ole riittänyt parempaan. Kuvien reunoja ei myöskään kannata katsella kovin tarkkaan - kaikenlaista on jäänyt kuva-alalle, ja niitä ei ole tietenkään poistettu näyttelyversioiden valmistuksessa. Ajan merkkejä.
Tilat ovat väljänoloiset, kuvilla on tilaa niin kuin katsojallakin. Ripustus on, kuinkapa muutenkaan, hyvin harkittu ja visuaalisesti vaikuttava. Pieniä kateuden väristyksiä nousee sielun pohjalle: ruotsalaisilla on selvästi ollut millä mällätä. Jos jokin on rajoittanut talon suunnittelua ja toteutuksia, niin rahan puute se ei ole ollut.
Fotografiska sinänsä on nykyisellään luontevasti Viking Linen terminaalin vieressä, joten siitä on hyvä aloittaa Tukholman turnee - tai tietysti siihen on hyvä myös se päättää. Aloittaminen on sikäli parempi, että talossa saattaa vierähtää arvioitua kauemmin. Kolme mielenkiintoista näyttelyä, hienoon kuntoon rempattu vanha rakennus ja sitten vielä erinomainen ravintola yläkerrassa - harrastaja saakin siellä yhden lauttojen vuorovälin kulumaan hyvin, ei mitenkään välttämättä sen kauemmas kaupungille tarvitse mennäkään hortoilemaan.
Retken muistiinpanotkin tuli hoidettua kunnolla (kerrankin), kun kirjuri oli mukana.
Yhdellä sightseeinglinjoista on vesibussin pysäkki aivan Fotografiskan portailla, joten vaivaton ja mukava tapa jatkaa matkaa on loikata laivaan. Busseilla on satamia joka puolella lahtea, ja 24 h voimassa oleva lippu sallii poikkeamisen useammassakin paikassa. Kuninkaanlinnaan ja vastapäisiin Djurgårdeniin tai Gröna Lundiin pääsee vesibussilla kaikkein helpoiten, eipä ainakaan ruuhka haittaa. Niinpä valitsimmekin käyntikohteet vesibussin reitin varrelta. Samalla näkee kaupunkia hiukan erilaisesta kulmasta kuin kadulla käyskennellen.
Semmoinen viikinkilaiva on ihan ison oloinen ja näyttävä kulkuneuvo siihen asti, kunnes viereen sattuu n.s. isojen poikien risteilyalus. Tulopäivänä tuossa laituripaikalla oli vielä isompi hotelli, Cunard-linjan Queen Victoria. Sillä pääsisi mm. vuodenvaihteen tienoilla hauskalle Etelämeren risteilylle, parvekkellinen hytti 80 000 euroa per lärvi. Harmi, ettei vaimolla ole niin paljoa lomaa...
Yhdestä vesibussin satamapaikasta, Gröna Lundista, löytyy uusi Abba-museo. Vilkkaampana aikana hiukan takkuisesti vetävä museokierros on kaikille Abba-aikaa eläneille elämys, vakaville fanittajille tietysti must.
Nykytekniikan ihmeitä: halukas pääsi esiintymään melko oikean oloisten bändin jäsenten kanssa.
Nukkeja, pukuja, kultalevykokoelmia.... Ja toki krääsäkauppa.
Pihalla oli parikin kuvauspaikkaa, joissa sopi liittää naamansa valitun bändin jäsenen paikalle. Toinen oli mitoitettu lapsille, mutta enemmän siinäkin näkyi aikuisia käyvän.
Prinssi Eugenin talo
Niemen kärjessä pienen kävely- tai ratikkamatkan päässä Gröna Lundista on Prinssi Eugenin talo. Prinssi oli taiteilija, nykyisen kuninkaan isoisän setä. Talo on hyvä esimerkki siitä, mitä hyvä maku, taiteellinen näkemys ja rajoittamattomat taloudelliset resurssit voivat yhdessä saada aikaan - viehättävä asuinpaikka aikanaan, ja nyttemmin testamentattu kansalle ihmeteltäväksi. Galleriasalissa on vaihtuvia näyttelyitä.
Prinssin asuntopuoli on ollut hyvin sisustettu ja kalustettu, vaikka isommat bileet onkin ilmeisesti pidetty galleriasiivessä. Satyyrimaalaus keskeisellä paikalla taitaa antaa viitteitä prinssin jättäytymisestä perheettömäksi. Toki taiteilijan vapaus on suurempi ilman perhevastuita.
Kotimatkalla piti pysähtyä Salossa; energiajätekasa siellä vain paloi, mutta savupilvi oli näyttävä. Pienen kiertelyn jälkeen palopaikkaa pääsikin kuvaamaan, vaikka vartiossa olevat hätyyttelivätkin kauemmas. Palokunta ei suurempaa kiirettä paikalle pitänyt, olisiko sitten palavan tavaran laatu vaikuttanut intoon hankkiutua paikalle.
Ei kommentteja:
Uudet kommentit eivät ole sallittuja.