Se on sitten kevättä

Sunnuntai, lämmintä ja aurinkoista, tuulikin heikko. Kävelyretken paikka.

Kopparnäsin-Störsvikin ulkoilualueen karttaan oli ilmaantunut uusi parkkipaikka itäreunalle.  Kolavikenin tie on ollut puomilla suljettu, mutta nyt sinne on rakennettu virkistysalueyhdistyksen parkkipaikka, ja puomi on siirretty lähemmäs venelaitureita. Puomi siellä kyllä edelleen on, eihän se nyt passaa, että joku saattaisi jopa laskea veneensä veteen, siihen  sopiva paikkakin kun löytyy.

No, puomin metsän kautta kiertämällä pääsee kyllä sitten polulle, joka jostain syystä lähtee sieltä puomin takaa.  Olisikohan polku suunniteltu ennen puomin lisäämistä?  Niin tai näin, tämä itäreunan polku kulkee varsin kauniissa maastossa pitkin rantaa, nousee välillä mäkien näköalapaikoilla ja taas vuoroin laskeutuu notkojen rantalehtoihin.  Muualla alueella ei ihan näin upeissa maisemissa kulkevia polkuja olekaan, vaikka tietysti uimarannalta etelään kulkeva polku tai oikeastaan jo kävelytie on sekin maisemiltaan hieno.

Polun varren ihmeitä, runsas kääpäkasvusto lahopuussa. 

Jotain tuttua?  Ukko kulki edellä ja etsi ruokaa, eukko perässä ja kaakatti....

Ennen niin arat ja varovaiset joutsenet ovat muuntuneet pullasorsiksi. Eivät juuri nuo varsinaisesti kerjänneet, mutta ei paljoa muutakaan - ainakin ne tulivat uteliaina katsomaan koiria melko läheltä. Jostain syystä nimenomaan valkoinen koira on niistä kiinnostava. Sellaista elukkaahan ei tietenkään luonnossa ole, joten kummajainenhan se on.

Polku koukkaa välillä kallioille, ja näköalat ovat mahtavia.  Vesilintuja ei vielä paljoa ole - yksinäinen telkkä, kalasteleva koskeloparvi (5-6 yksilöä), muutama joutsen.

Kalastajia oli jo liikkeellä;  siianonkija luodolla ja muutama hauenpyytäjä heittelemässä. Siikaa näytti tulevankin, hauenheittelijöiden saaliista ei näkynyt havaintoja.

Kevään merkit, kalastajia oli ollut tälläkin niemellä.

Jäätä löytyi pakkasyön jäljiltä vielä sieltä täältä lahdenpohjukoista.

Kasvavaan mäntyyn oli kaiverrettu melkoisia koloja.  Arvailu kohdistuu hevosmuurahaisiin, koska lastuja ei ollut missään - ne oli siis syöty.  Palokärki ei ollut paikalla poikennut, jostain syystä.

Asia on muikku

Syksy, varsinkin loppupuoli ennen talven tuloa, on kalastuksen kannalta huippusesonkia.  Ahven napsii vielä jigiin, hauet väijyvät saalistaan ja siinä sivussa uistimiakin syvänteiden reunoilla, siiat ja muikut kerääntyvät kudulle. Kelit tietysti saattavat olla kovan puoleisia, ja kylmäkin voi kopaista.  Mitäpä sitä ei kuitenkaan tuoreen kalaruuan eteen tekisi.  Kovaa hommaa, mutta jonkunhan se....

Talviaikaan siirtymisellä on sekin etu, että hitaampikin ukko ehtii vesille ennen auringonnousua. Aamuvarhainen on joskus kaunis, ja auringon nousu melkoinen valoshow, mutta säät vaihtelevat nopeasti.

Pientä nurkumista herää sääennusteita kohtaan;  kalastuspaikoillani ne ovat aika vaikeasti tulkittavia, vaikka hiukan keskimääräistä enemmän niin kokemusta kuin asiantuntemustakin pitäisi olla.  Tuuliennusteet ovat joskus osapuilleen kohdallaan, mutta tavallisempi tilanne lienee kuvan kaltainen:  ennusteellaan viittä, tuulee 10 m/s.  No, kahdella kertominen on helppoa, mutta kun sekään ei toimi ihan aina....  :(     Toinen juttu on sitten noitten havaintojen luotettavuus.  Tuulihavainnot lähimmällä mittausasemalla riippuvat aika paljon tuulen suunnasta. Yleisimmät lounaan-lännen puoleiset tuulet ovat havaintotilastoissa aina alakanttiin, pohjoistuulet lähempänä järvellä vallitsevaa totuutta.  Laittelin kyseisen mittarin epäluotettavuudesta mailiakin Ilmatieteen laitokselle, ja sain varsin asiallisen ja selventävän vastauksen:  maaston muodot varjostavat tuulta tietyistä suunnista.  Ihan luonnollista, mutta jotenkin puutteellista minusta on, että asiallisia sääennusteita järvialueilla veneileville ei ole olemassa, nykyaikana.  Merelle tosin sitten huomattavasti paremmin.

Kylmänkauniin aamun jännittävä vaihe:  onko uinut, ja missä määrin. Jata ainakin on paikallaan.

No hitsi, onhan niitä.  Muutamaksi päiväksi sapuska turvattu.

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki....

Ja ei kun syömään.......

P.S.  Niinkuin tarkkaavainen katsoja on huomannutkin, kaikki tämän jutun kuvat on kuvattu kännykällä.  Se se vaan on sillä lailla, että minkäänlaisen muun kameran pitäminen mukana puuhassa, joka vaatii  ajoittain kaiken huomion, on liian hanlaa.  Kännykkä hoitaa yhteyksien lisäksi navigoinnin, sääennusteet ja siinä sivussa sitten kuvauksetkin.

Päijänteen kansallispuisto

Päijänteen kansallispuisto sijaitsee....  No, Päijänteellä.  Eteläosassa, Pulkkilanharjun länsipuolella ja Padasjoen itäpuolella.   Useitten saarien ryhmään mahtuu monenlaista maisemaa, mutta pääosassa tietysti ovat Salpausselän läheisten harjujen muodostumat. Pinta-alaa on kaikkiaan noin 14 neliökilometriä, joten tutkittavaa riittää.

Kuva Metsähallituksen esitteestä.  Nuotiopaikkoja, vessoja jne. on aika tieheässä - ainakin näin syksyllä, kun kauniina lauantaipäivänä kävijöitä vaikutti olevan tasan yksi.

Kelvene, pitkä harjusaari, on keskeinen osa kansallispuistoa.  Saari on lähes 10 km pitkä, joten käveltävää on.  Melko helppokulkuinen polku kulkee pääosin rantojen läheisyydessä, mutta sen verran harjun ylitystä tulee, että aikaa on varattava. jos aikoo taaperrella koko polun.

Syksyn  viileydessä ei kävijöitä juuri ole, joten satunnainen kulkija saa nauttia ruskan väreistä ihan omassa rauhassaan.

Rannat ovat melko lailla luonnontilaiselta vaikuttavia, vaikka melko vilkkaasti liikennöidyllä paikalla kuitenkin loppujen lopuksi ollaan.

Kauriiden ja hirvien jälkiä on paljon, mutta niin ovelasti ne väistelevät kulkijaa, etteivät juuri silmiin satu. Saaren keskiosan tiheät metsät ja korkeuserot auttavat piilottelijoita.

Päijänteen vesi on vähäsateisen kesän jäljiltä alhaalla, alhaammalla kuin miesmuistiin. Jos syksy ei ole sateinen, saattaa sähköstä olla talvella pientä niukkuutta.

Saaren erikoisuuksiin kuuluu pieni lampi, ilmeisesti suppa, jonka pinta on karttamerkintöjen mukaan suunnilleen 1,5 metriä järven pintaa korkeammalla.

Ruskan värejä on vielä maisemassa, vaikka lehdet alkavatkin olla suurelta osin jo varisseet. Seuraava kovempi tuuli pudottanee loputkin, ja puut siirtyvät odottelemaan kevättä.

Jyviä ja lakanoita

Sarjakuva on aina ollut kiinnostava - jo ihan pienestä pitäen.  Itse asiassa jo ennen kuin osasin lukea - lukemaan opettelinkin Aku Ankkaa tavaillen,  siinä kun oli tikkukirjaimin ne tekstit.

Tähän alle kokoilen hiljalleen väsäilemiäni kahden tai kolmen ruudun pätkiä.  Niissä ei ole mitään teemaa, juonta, punaista tai vihreää lankaa, ylipäätänsä mitään rationaalista - kunhan vain joutilaan puuhastelua sellaisen parissa, mikä kulloinkin tuntuu hauskalta.  Ilmestymistahti on harva;  aina joskus inspiraatio iskee ja runosuoni puhkeaa, Pegasos kompastelee kavioihinsa jne. jne.

Jaa että naivismia?  Juu,  toki.  Mutta, lapset ovat terveitä kun leikkivät, ja samaa pätee eläkeukkoihinkin.  Kaikki mikä on kivaa, on terveellistä.  Jos myötähäpeä kasvaa niin vahvaksi, että se haittaa katselua,  niin haitanneeko tuokaan, ainakaan paljoa.

Aiheet ja ideat ovat pääosin itse keksittyjä......   No ei.  Kierrrätystavaraa, vanhoja koululaisvitsejä, tarinoita takavuosilta - ja toki, Fingerpori on aina suuri innoittaja.  Anonyymit eläimet nekin ansaitsevat maininnan, vaikka muitakin on paljon.  Maailmahan on täynnä kaikenlaisia viisasteluja, ja suomen kieli monimuotoisuudessaan ja monitulkintaisuudessaan on tietysti ehtymätön aarreaitta.


-  Niin juu, tavalliseen tapaan kuvat näkyvät suurempina klikkaamalla jotakuta.

Kivijalkajuttu on tietysti pakollinen - eihän se sentään  mikään puujalkavitsi ole.

Niin se vaan on....

Tämä idea taitaa olla tunnetusta lähteestä alun perin kotoisin. Kierrätys, ajan trendi.

Useimmat kuvat on tehty ihan varta vasten, mutta ainahan jotain voi koota vanhoistakin kuvista.

Reino Havumäki heitti tämän idean;  kierrätystavaraa tietysti, mutta mikäpä (tai kukapa)  ei olisi.

No, oli ihan pakko käyttää tuo tyttöjen hippakuva jotenkin.  Olivathan he niin täydellä asenteella touhussa mukana, vaikka tämä juttu onkin sitten kehitelty jälkeenpäin.

Hiukan tavallista työläämpi kuvattava tällä kertaa, mutta:  ainakin perse kestää vielä merivettä.  Tosin, kuivapuku auttaa.....

Sarjaa "Kuvitetut klassikot".  Moni lukijoista saattaa muistaa semmoisetkin sarjakuvakirjat, nehän tosin alunperin ilmestyivät jo 40-50-luvuilla.  No, tämä tarina on alkujaan samaa aikakautta, ellei sitten vielä vanhempi, ennen sotia kiertämään lähtenyt.  Mikään ei tietysti ole sarjakuvabloggarille liian vanhaa tai liian kulunutta....

Kuvaus piti tehdä kadulla, ja paikalle sattui (tietysti)  naapurin nuori rouva, joka katsoi settiä järkyttyneenä, ja kyseli nenänpää valkoisena, onko tapahtunut jokin onnettomuus. Selittelyn jälkeen kertoi sitten äitinsä vastikään kaatuneen pyörällä (ilman kypärää!!!)  ja olleen 10 päivää tajuttomana. Toipuu todennäköisesti, mutta hitaasti.    Eipä ihme, että aihepiiri oli hänestä ahdistava....

Enhän minä....

Tässäkin jäljet johtavat sylttytehtaalle, kuinkas muuten.  No, kierrätyshän on ajan trendejä....

Jouluspesiaali.

No juu,  onnistui, kun saunan päällä ei ollut vielä lunta.

Eikä muuten kyllä ole, kokeilepa itse....

Niinpä.

Perinteisten viikonlopputyöpajojen satoa;  itse asiassa molemmat kellot ovat Jarin.  (Kiitokset Merille kuvauksesta!)

Tämä juttu on suoraan eletystä elämästä. Keskustelu käytiin ihan oikeasti, uskokaa tai älkää.

Ja niitä muita syitä on riittävästi....

Varmasti.

Taitaa olla jostain Jarlan jutusta tämänkin idean lähtö, jälleen kerran.  No, päivitys omaan käyttöön jne.

Sadepäivän ratoksi, ikkunan äärellä.

Tästä jutusta virisi keskutelua FB:ssä, ja siellä tuli monta muutakin Applen iElämään liittyvää oivallusta esille.  Kollega Timo Suvannon väläys sitten ikään kuin tribuuttina ja vaihtoehdoksi edelliselle:

Siiderin panemisesta ja käymisestä (niinkuin toki oluenkin)  riittää tietysti vaikka millä mitalla kaksi- tai useampitulkintaisia lausumia.

Niille, joille termi on tuttu, ei tarvitse selittää.  Muille ei kannata....

Tässä nyt oli aidan matala kohta.  Noihin kupliin voisi vaihtaa montakin tekstiä.

Siideristä toiseen....  siis asiaan.

Ideat saattavat olla hyvinkin kierrätystavaraa, mutta niinpä on melkein kaikki muukin taloudessa. Joskus harvoin mukana on jokin omanakin pitämäni oivallus, mikä tarkoittaa, etten ainakaan tietoisesti ole nähnyt vastaavaa aiemmin.   - Sehän ei tietenkään tarkoita, etteikö samaa ideaa olisi jo jossain kierrätetty.

Ainakin jossain määrin oma oivallus - kärsäpussi kaupassa sai luovuuden pursuilemaan yli äyräiden.

Savonlinnan työpajan helmiä - kerrankin nättejä malleja oman naaman sijasta.

Toinen versio teemasta - takuuvarmaa kierrätysideaa tämäkin.

No, idea ainakin oli omaperäinen.

No joo....

No, idea on  tässäkin varmasti oma.....  :)

Vanhimpia juttuja  -  aanuvarhaisella ja  mökillä, ihan aidossa tilanteessa :)